16.10 oli yksi vaikeimmista päivistä elämäni aikana. Rakkaat, ensimmäiset kasvattini Möö ja Taika nukkuivat ikiuneen.
Tuntuu, että ihan vasta olin kuustoista kesäinen ensimmäisen pentueen kasvattaja :D, joka päätti jättää ensimmäisestä pentueestaan kotiin kasvamaan kaksi pentua, uroksen ja nartun. Pentueesta valikoitui helposti omaksi vahva ja vaalea pallero, joka sai nimekseen Taika ja ihana luonteinen tummahko urospentu, jolle tuli nimeksi Mörkö (koska isänsä nimi oli Peikko). Pentujen ollessa noin puolivuotiaita muutin lukion takia kaupunkiin, omakotitalon yläkerran kaksioon vuokralle. Äippäkoira IsoD jäi lapsuudenkotiin. Alkuajat omassa ekassa kodissa olivat jännittävää aikaa. Aluksi minulla ei ollut telkkaria tai tietokonetta, joten pentujen kanssa seikkailtiin paljon koulun jälkeen pitkin kaupunkia. Käytiin katsomassa juna-asemalla junia, koirapuistoiltiin, käveltiin eri reittejä tunteja. Vaikeaa uskoa, että siitä kaikesta on jo yli 13 vuotta! Vuosien varrella tutustuin näiden kahden kanssa vaikka mihin harrastuslajeihin ja kierrettiin näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla. Taika ja Möö olivat maailman ihanimmat reissukaverit, rentoutuivat ja rauhoittuivat mihin vain. Oli helppoa tehdä reissuja isollakin koiraporukalla, kun vanhimmat näyttivät hyvää mallia hotellielämään jne.
Nyt sitten tuli aika sanoa heihei, koska kummallakin liikkuminen ja ylös nouseminen alkoi olla niin vaikeaa. Lisäksi alkoi tulla vähän myös muita vanhuuden vaivoja. Mummukka ja pappa nukkuivat kauniisti samalle pöydälle vierekkäin ikiuneen. Suurin lohtuni on näiden kahden upean persoonan jälkeläiset, joita on useammassa sukupolvessa!
